Perkule. Tuossa satunnaisia linkkejä ircissä selaillessa löysin tieni vuodatuksen sivuille ja huomasin että on tullut hieman laiminlyötyä kirjoittelemista. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joulu ja Uusivuosi tuli syötyä ja juotua, ei siis mitään uutta sillä rintamalla. Työharjoitteluunkin pääsin tammikuun alussa ja töitä tuli tehtyä, jopa sen verta että pyysivät vielä pariksi lisäpäiväksi töihin. Rahaa siitä tuli ihan mukavasti, tosin CD-soittimeni haistoi rahan tulon ja päätti että nyt olisi uusien pelien ja vehkeiden hankinta ajankohtaista. Eli soitin sanoi työsopimuksen irti, tai ainakin soittimessa olevat CD:t alkoivat vinkumaan, mene ja tiedä. Uusia stereoita(ensimmäisiä, mankkakausi on nyt onnellisesti ohi) etsiessä huomasin että hyvän DVD-soittimen hankinta voisi olla myös ajankohtaista, eli tuohta tulee palamaan mukavasti.

Nyt on siis syysloma päällä ja ajatukset ovat keskittyneet lähinnä lepäilyyn ja mallasveden nauttimiseen. Täytyy yrittää muistaa kirjoitella enemmän ja kunhan sisäinen kriitikkoni herää, aion kirjoittaa jotain levyarvosteluita. Blogini musiikkiosio näyttää nimittäin surullisen tyhjältä.